top of page
Writer's pictureAnna Tuomainen

Purpose-Agenttien seikkailu tealin maailmaan keväällä 2018


Haluamme jakaa tarinan kevään mittaisesta työpajasarjasta Helsingissä. Tarina Purpose-Agenteista alkaa tammikuussa 2018, kun eräälle Teal Suomen aktiivijäsenelle syntyi idea siitä, miten viedä yhteisöä seuraavalle tasolle. Ajatuksena oli kerätä kasaan innostuneita ihmisiä, joiden kanssa järjestää säännöllisiä työpajoja Teal Suomen evolutiivisen tarkoituksen ympärillä. Tiimi yhdessä systemaattisesti itseorganisoituen poistaisi esteitä Teal Suomen kehittymisen ja samalla Suomen tealiytymisen tieltä. Asiaan vasta tutustuva voi lukea lisää teal-ajattelusta blogitekstistä Mitä on Teal?.



Alku


Purpose-Agentti-tiimiin ilmoittautui mukaan 16 innokasta tekijää. Työpajat lähtivät liikkeelle vauhdikkaalla keskustelulla ja myös kyseenalaistavalla otteella. Paljon puhuttiin siitä mikä Teal Suomi oikeastaan on. Mikä on sen paikka maailmassa? Tarvitaanko meitä Purpose-Agentteja ja mihin? Etenkin ensimmäisissä työpajoissa keskityttiin rehellisesti tunnistamaan ja tutkimaan esteitä, jotka mahdollisesti hidastavat Teal Suomen evolutiivisen tarkoituksen, tuttavallisemmin EP:n (evolutionary purpose) toteutumista.



Työpajat fasilitointiin keskusteleviksi. Muutaman tunnin workshoppaamisen jälkeen sovimme yhdessä seuraavaan kertaan mennessä toteutettavista kokeiluista löytämiemme esteiden poistamiseksi.

Ensimmäisen työpajan lopputulos oli, että meidän mielestämme Teal Suomea estää etenemästä vahvan EP:n puuttuminen. Seuraavan kahden viikon aikana tavoitteena oli kirkastaa sitä, mutta työpajojen välinen aika meni nopeasti eikä seuraavalla kerralla tullut varmuutta oliko kokeilu onnistunut vai ei. Tästä johtuen sovimme uudeksi kokeiluksi löytää joitakin konkreettisia kohteita Agenttien toiminnalle.


Konkretian tarve ilmeni muutenkin keskusteluissa toistuvasti. Päädyimme pohtimaan, että tunnistammeko oikeasti mikä tuottaa arvoa Teal Suomi-yhteisölle ja sen yksilöille. Lopulta yksi hienoimmista hetkistä oli yhteinen oivallus siitä, että niin Teal Suomen kuin siten myös Purpose-Agenttien tarkoituksena on todellisuudessa auttaa maailmaa tulemaan tietoiseksi tealista eli “educate the world”.





Koko kevään ajan mietimme, miten voisimme parhaiten toteuttaa löytämäämme tarkoitusta. Pohdimme teal-ajattelua suhteessa maailman muuttumiseen ja sitä, mihin se istuisi Suomessa, etenkin työelämä-kontekstissa.


Välillä tiimin kohtalo oli vaakalaudalla, kun sitoutuminen työpajoihin osoittautui aikataulullisesti haastavaksi ja epämääräisyys sai meidät kyseenalaistamaan olemmeko oikeasti hyödyksi kellekään. Purpose-Agentit onneksi pääsi kuitenkin jatkamaan hieman pienemmällä, mutta sitäkin innostuneemmalla porukalla työpajasarjan loppuun saakka.





Samoihin aikoihin “Educate the World” -läpimurron kanssa päätti Teal Suomi Osuuskunta järjestää Woodstock of Teal -tapahtuman. Hyvin luonnollisesti löysimme tässä tilaisuuden päästä tekemään konkretiaa ja lähdimme mukaan Woodstockin järjestämiseen. Konkreettisen tekemisen rinnalla kuljetimme samaan aikaan keskustelevaa meta-tasoa, jossa pohdimme jatkuvasti onko suuntamme oikea ja palveleeko toiminta todella Teal Suomen EP:tä.


Woodstock of Teal 2018 oli 92:n osallistujan myötä huikea menestys ja samanlainen tilaisuus tullaan järjestämään uudelleen vuonna 2019. Uskomme vakaasti, että tapahtumaan käytetty energia ja aika oli hyödyllistä teal-tietoisuuden lisäämiseksi Suomeen ja maailmaan.



Mitä opittiin?


Ainakin, että neuvonantoprosessi toimii. Purpose-Agentit suosittelevat kokeilemaan!


Kaiken kaikkiaan kymmenestä työpajasta jäi hyvä tunne siitä, että olimme saaneet oikeasti muutosta aikaan. Viimeiseen työpajaan osallistuneet olivat yhtä mieltä, että jatkuvuus ja säännöllisyys EP:n tukemiseksi on tärkeää. Toivomme kovasti, että syksy luo taas jotain uutta mikä vie koko Teal Suomea lähemmäs tarkoitustaan.


Opimme myös, että ihmisten on vaikea sitoutua, vaikka intoa olisi paljon. On tärkeää tiedostaa omat voimavaransa ja pysähtyä tarvittaessa. Saatoimme innostuneena workshopissa suunnitella paljon aikaa ja energiaa vaativan kokeilun seuraavalle kahdelle viikolle, huomataksemme että emme käytännössä pystyneet sitä kuitenkaan toteuttamaan. Yksilöiden resurssit, prioriteetit ja ajankäytön mahdollisuudet muuttuvat jatkuvasti, joten tilannetta on hyvä tarkastella tietoisesti. Toisaalta kevään mittaan syntyi myös oivallus, että vaikka välillä väsyttääkin niin se menee myös ohi. Silloin kun hanskat tiskiin -olo iskee, vie oman sydämen ja yhteisen tarkoituksen tutkiminen ja muistuttaminen taas eteenpäin. Kun EP on tärkeä, se vain kantaa.


Purpose-Agenttien tarina ei toivottavasti pääty kesäkuun viimeiseen työpajaan, vaan uskomme, että tarinamme voisi inspiroida teitä muitakin tekemään erilaisia kokeiluja.


“Let’s be the change we want see in the world”



Kommentteja osallistujilta


“Tämä kevät toi minulle energiaa ja lisäsi uskoani Teal Suomen mahdollisuuksiin. Olen varma, että voimme oikeasti räjäyttää työelämän ihanaksi. Suuri kiitos kaikille matkan varrella olleille kanssa-ihmettelijöille. Lisäksi Sosiokratia 3.0:n päätöksentekokäytäntöjen kokeilu oli mielenkiintoista. Saimme yllättävän tehokkaasti tehtyä tiimin sisällä päätöksiä tilanteissa, joissa niitä tarvittiin nopeasti.”


“Tulin mukaan melko vihreänä yhteisön ulkokehältä. Hienoimpia hetkiä oli kun EP löytyi yhdessä ja se alkoi resonoida. Se selkeyttää myös omaa toimintaa jatkossa yhteisössämme. “


“Purpose-Agentit oli aivan erinomainen idea! Valitettavasti omat aikataulut eivät oikein antaneet myöten osallistua kuin yhteen istuntoon, mutta siinä yhdessä istunnossa käyty keskustelu oli toisaalta hyvin kriittistä, mutta silti rakentavaa. Jo tuo yksi tapaaminen ja muiden tapaamisten palautteen seuraaminen antoi ehdottomasti uskoa, että olemme oikealla tiellä kehittämässä työelämää ja ehkä elämäämme muutenkin!”


”Purpose-agenttien kanssa pääsi työstämään Suomen tealiytymistä sitoutuneen ja inspiroituneen porukan kanssa, mikä kasvatti myös omaa uskoa paremman työelämän puolesta ja tealin tekemisen yleistymiseen ihan ns. perinteisissä yrityksissä.”




162 views0 comments

Yorumlar


bottom of page