top of page

Eriväriset yhdessä


Markkinointiala on kompleksinen; markkinointia suunnittelevat toimistot työskentelevät kaikkien asiakkaan liiketoiminta-alueiden kanssa, ja lisäksi mukana on lukuisia muita tahoja, kuten teknologia- ja tutkimusorganisaatioita.


Lähes viime vuosituhannen vaihteeseen asti toimistot työskentelivät ainoastaan asiakkaan markkinointiorganisaation kanssa, ollen matriisiorganisaatio tiukkoine valtahierarkioineen. Yhtä ja samaa osaamista edustava organisaatio teki tuolloin hyvinkin suuria päätöksiä. Datan puuttuessa arvon tuotto perustui käytännössä arvailulle. Yksilöosaaminen korostui voimakkaasti, osan siitä ollen tänä päivänä kaivattua itseohjautuvuutta, osan vähemmän kaivattua egobuustailua.


Sekä markkinointiteknologian kehittyminen että kompleksisuuden muodostamat, poikkitieteelliset tiimit ovat parantaneet työn laatua valtavasti. Mielestäni seuraava isompi kehitysaskel koskee eri organisaatioiden väripaletin hallintaa, sama osaaminen kun alkaa olla kaikilla organisaatioilla.


Kilpailu kansainvälisillä areenoilla erityisesti markkinoinnin osalta on vaativaa, ja siinä pärjääminen edellyttää huippuosaamisen lisäksi myös kehittyneitä työskentelytapoja. Teal sallii paljon, mutta kun pursotat erikokoisista tuubeista erivärisiä organisaatioita samalle paletille, syntyy väistämättä värikkäitä yhdistelmiä. Työskentelemme päivittäin yhdessä eriväristen organisaatioita kanssa, sekoittaen Lalouxin organisaatioita kuvaavia värejä monta kertaa päivässä eri tavoin.



Wörks on siirtymässä alansa pioneerina vihreästä

organisaatiosta kohti tealia. Edelläkävijän tehtävänä on

suunnitella alalle uusia tapoja ja välineitä yhdistämään erivärisiä organisaatioita. Muilla aloilla ollaan toki jo pidemmällä - etsimme siis tealia seuraa tositarkoituksella.



Väitän, että eriväristen organisaatioiden hallitsemattomat yhteentörmäykset tuottavat alallamme eniten hukkatyötä. Tässä muutama esimerkki haastavista organisaatiovärisekoituksista, Lalouxin tapaa varioiden.


HARMAA


Väriopin mukaan monen eri värin sekoituksesta voi syntyä harmaata. Tämä voisi kuvastaa tylsää yhteistä organisaatiota, joka ei osaa hyödyntää osallistuvien organisaatioiden erilaisuuksia. Asiat voivat helposti tasapäistyä, toiseen tutustuminen voi tuntua turhalta työvaiheelta ja tästä syystä omasta osaamisesta poistetaan muita häiritsevä särmä. Juuri se tarvittu värikäs särmä.


RUSKEA


Värisekoituksesta voi syntyä myös ruskeaa, joka kuvastanee sitä tuulettimeen osuvaa. Toisinaan suuret egot eivät osaa purkaa eriväristen organisaatioiden aiheuttamia konflikteja, vaan pitävät tiukasti kiinni tavoistaan ja päätöksistään. Eniten oranssin värisellä alallamme ei aina muisteta, että tuuletin voi kääntyä. Alallamme on kova kilpailu ja paljon päällekkäistä osaamista.


MUSTA


Eri organisaation värisekoituksesta voi syntyä myös pikimustaa. Tämä voisi kuvastaa sitä synkkää yhteisen organisaation tilaa, missä mennään suoraan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Mieli mustuu, kun ihmisiä erilaistavia ominaisuuksia tai heikkouksia aletaan käyttää hyväksi. Kokonaisvaltaisuus katsotaan heikkoudeksi ja titteleiden taakse mennään piiloon.


SATEENKAARI


Jotta tarinaan saadaan mukaan kauniitakin väriyhdistelmiä, niin sirommalla siveltimellä hieman hallitummin maalaten eriväristen organisaatioiden on mahdollista tehdä yhteistyötä, kuten useimpien eri tavoin ajattelevien ihmistenkin. Tämä vaatii taiteilijoilta hyvää värisilmää; ihmistuntemusta ja laajaa liiketoimintaosaamista, jotta ymmärtää toisten ja omat motiivit.


362 views0 comments
bottom of page